Viiniblogi

Ilmastonmuutoksesta hyötyä viininviljelijöille?

Ilmaston muuttuminen vaikuttaa myös viinialueisiin. Ilmaston muuttuminen vaikuttaa myös viinialueisiin.

Ilmaston lämpeneminen saattaa tulevaisuudessa merkitä aivan uusien alueiden nousemista merkittäviksi viinien tuottajiksi. Miltä kuulostaisi kanadalainen pinot noir tai vaikkapa brittiläinen chardonnay? Joidenkin tiedemiesten mukaan ilmastonmuutoksen seuraukset - keskilämpötilojen nousu ja kasvukauden pidentyminen - vaikuttavat jo viinienkin tuotantoon. Olemassaolevilla viinialueilla satojen ounastellaan tuottavan voimakkaampia ja makeampia viinejä ja lisäksi viljely saattaa tulla mahdolliseksi nykyistä laajemmilla alueilla.

Esimerkiksi saksalaisten viinien laatu on joidenkin asiantuntijoiden mukaan kohentunut huomattavasti viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Myös kalifornialaiset viinit ovat muuttuneet vuosien saatossa runsaammiksi ja alkoholipitoisuus on kasvanut. Olisiko ilmastonmuutoksessa mahdollisesti syy näihin kehityssuuntiin?

Kaikki eivät usko ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Monien mukaan runsaiden ja voimakkaiden viinien nousu on pikemminkin johtunut markkinoiden ja kuluttajien vaatimuksista, joita viinintekijät ovat pyrkineet täyttämään kehittämällä tuotantotapoja.

Vaikka syy- ja seuraussuhteet viinien laadun ja ilmaston lämpenemisen kohdalla ovat vielä epäselviä, ilmaston vaikutuksia viineihin ei voida kuitenkaan kiistää, joten viinintuottajat ottavat ilmiön vakavasti. Muutokset ilmastossa vaativat mahdollisesti myös muutoksia tuotantotavoissa, viljelmien kastelussa, lajikkeiden valinnassa ja viininkeruun ajankohdassa. Ilmaston lämpeneminen voi aiheuttaa myös ongelmia erityisesti lämpimissä ja kuivissa maissa sijaitsevilla viinialueilla.

Lähde: Knight Ridder Newspapers

Viini-Web 05.04.2006